Jeppistä, elikkä tänään palailtiin Asikkalaan. Matka ei olisi paljon rauhallisemmin voinut sujua, sillä Vilma nukkui ihan koko matkan meidän pihasta tänne koulun pihaan asti. Se piti suorastaan herättää täälä päässä ja ilmoittaa, että perillä ollaan! :D

Annoin taas neidille luun ennen kun lähdin tunneille. Oli kiltisti syönyt luunsa kun iltapäivällä palasin huoneeseen. ;)

Lähettiinkin sitten pienelle lenkille samantien kun koulusta tulin. Käveltiin vähän aikaa ja sitten käytiin koiratarhassa vähän keppiä heittelemässä. Heli ja Noora (luokkalaisiani) tulivat Vilmaa morjestamaan siihen tarhaan. Vilma on ruvennut vähän murisemaan Helille ja Nooralle kun ne sitä rapsuttelevat, mutta murinaan ei mitenkään liity agressiota. Vilma kiehnää edelleen tyttöjen rapsuteltavana ja siliteltävänä, vaikka hieman murisee... Sanoin koiralle kyllä siitä sitten. Täytyykin tällä viikolla tarkkailla sen murinoita.

Lenkin jälkeen annoin Vilmalle aktivointi pallon. Ei se sillä pitkään malttanut leikkiä, mutta aina välillä innostuu hieman sitä pyörittelemään ja nameja syömään. Illalla varmaankin on ohjelmassa jonkun moinen ilta lenkki, mikäli ei sada. Meikäläisellä kun noita sadevaatteita ei ole tänne koululle tullut raahattua...