Viime yö saatiin nukkua ihan normaalisti. Retu nukkui koko yön omassa kuljetusboxissaan ja heräili oikeastaan vain tarpeilleen.

Ensimmäisen kerran se heräsi siinä 2 maissa, kävi pissalla ja kakalla ja meni sitten takaisin nukkumaan. Seuraava herätys oli 4 maissa ja silloin käytiin myös pissalla, mutta sitten Retulle tuli hätä, että se on jätetty ihan yksin huoneeseen. Kun sitten sille hieman vihjaisin, että minä nukun sen kanssa samassa huoneessa koko ajan, niin hetken rapsutuksen jälkeen se meni taas takaisin nukkumaan. Ja kolmas ja viimeinen herätys oli sitten hieman ennen 6:tta ja silloin oli taas pieni hätä, että poika on muka jätetty yksin. Ja jälleen selvittiin pienellä rapsuttelu tuokiolla ja sitten taas nukkumaan. Mutta sen suurempia itkuja ja yöunien menetyksiä ei ollut. Reipas poika! :)

Aamulla herättiin sitten siinä vähän ennen 8, kun meillä lähti muu väki töihin ja kouluun. Siinä sitten syötiin aamupalaa, se maistui oikein hyvin. Ja koko aamu onkin sitten vain peuhattu ja juostu ympäri kämppää kauheeta rallia. Justiinsa äskön Retulta kuitenkin moottori sammui ja se nukkuu tuola sen boxissa. On se aika tyyppi, tuo meidän lapsi. :)

Ja kerrotaan nyt vielä eilis illastakin vähän. Käytiin vielä pariin otteeseen ulkona ja molemmilla kerroilla Retu teki asioitaan ulos. On se vaan niin fiksu mies, tai sitten minä osaan jo hieman ajoittaa näitä ulkona käyntejä... ;) Otettiin myös lisää kuvia illemmalla. Ja ruoka maistui hyvin myöskin eilen, ainakin heti kun malttoi vähän keskittyä siihen syömiseen... :D Kävimme myös näyttäytymässä kaverilleni Milkalle, joka asuu meidän alakerrassa. Milka sattui "tulemaan vastaan" (Milka oli ensin parvekkeella ja ilmoitti, että poiketkaa meidän oven kautta), kun tulimme lenkiltä, niin kävimme sitten esittäytymässä.

Ja tänään on taas otettu lisää kuvia, tuossa alla yksi otos. :) Ja Retun sivulle laitoin (jälleen) uuden kuvan, mikä sekin on tältä päivältä. Mutta pakko on sanoa, että on meillä mielettömän reipas poika-lapsi nyt täälä kotona touhuamassa! :)

594861.jpg
Retu ja Viuha-äiskältä ja Viuhan Heidi-omistajalta saatu vinku-pehmolelu. :)