Jep, elikä maanantaina olimme käymässä eläinlääkärillä ottamassa ensimmäiset rokotukset ja samalla Retu sirutettiin. Aluksi Retu ei meinannut tulla edes sisälle eläinlääkäriin vaan kiskoi vastaan minkä kerkes ennen ovea, joten otin sen syliin. Siinä hetki haisteltiin lattiaa ja punnittiinkin koira. Retu painoi 3,7kg eli on jo iso mies. ;D Sitten nostinkin Retun jo pöydälle ja eläinlääkäri teki perustarkastuksen sille; katsoi silmät, korvat ja suun ja kokeili palleja. Retu oli aluksi vähän että: "Älä lopeta ällöttää." mutta hyvin lyhyen alku ällötyksen jälkeen se antoi oikein mallikkaasti tutkia itseään. Palleja ei kuulemma oikein löytynyt vielä, mutta kokeillaan 4 viikonpäästä uudestaan. Jospa ne sitten jo löytyisivät.

Itse rokotusta Retu ei edes huomannut, kun ulkona sattui haukkumaan joku koira juuri sopivasti ja Retu keskittyi siihen. Sirutuskin meni mallikkaasti, Retu vain hieman inahti ja sitten homma olikin ohi. Mukaan saimme pienen Royal Canin Mini Junior- ruoka näyte pussin. Hyvin maistuvat makupaloina pojalle (vaikka se nyt tuntuu syövän ihan mitä vaan). :)

Ja ennen eläinlääkärille menoa hieman siistin Retua, pesin sen pissatassut ja leikkasin kynnet. Kynsien leikkuu sujuu nyt niin upeasti, että minua ihan ihmetyttää. Retu ei reagoi mitenkään itse leikkuu operaatioon ja on koko ajan muutenkin aivan paikallaan ja antaa väännellä itseään sopiviin asentoihin. On se hieno mies. Ja tassujen pesu oli kamalan ällöttävää. Karkuun yritti kovasti ja rimpuili vastaan. Vaikka tällä kertaa tehtiin se suihkussa ja niin, että Retu seisoi itse lattialla ja minä pidin sitten kiinni. No ehkä se siitä joku päivä karaistuu... tai sitten ei. ;)

Ja eilen laitoin Retulle apteeksita ostetun ötökkäpannan kaulaan, kun se lähtee silloin perjantai aamuna sinne mökille. Kerkeää nyt sitten ennen sitä vähän muhimaan se panta. Pakkauksessa kun luki, että panta saavuttaa parhaimmaan tehonsa viikonpäästä sen laittamisesta koiralle. No tiedä sitten. Tuon pannan pitäisi nyt vähän tappaa ja karkoittaa noita ötököitä, pääasiassa punkkeja, hyttysiä ja puutiaisia. Ja se on Retulla nyt sitten koko kesän kaulassa, kun sen pitäisi kestaa 5-6kk.

Reenattu on taas niitä perus juttuja (istu, maahan, seiso, katso, kumpi käsi). Hyvin on ruvennut jo seisominen ja maahanmenokin sujumaan. Seuraava haaste on se paikalla olo. Pitäisi alkaa sitäkin koiralle opettamaan.

Tänään olenkin sitten jo vähän pakannut koiralle tavaroita juhannuksen mökkireissua varten. Minähän en siis lähde sinne mökille vaan jään itse kotiin juhannusta viettämään. Saa nähdä millainen lihapulla sieltä lauantai yönä saapuu kotiin, kun sille aivan varmasti tarjoillaan kaiken maailman herkut sielä... :D